Turku
to 13.8.2020

#turuntaiteidenyo
#mukanataiteidenyossa
#konstensnattabo

Turun Taiteiden yö järjestetään sittenkin

Turun Taiteiden yö 2020 on jo ehditty kertaalleen perua koronavirustilanteesta johtuen. Valtioneuvosto ja Aluehallintovirasto ovat lieventäneet elokuussa järjestettävien yleisötilaisuuksien rajoituksia, mikä tarkoittaa sitä, että Taiteiden yön ohjelmaa voidaan järjestää näiden rajoitusten puitteissa.

Taiteiden yö -tapahtuman yhteydessä järjestetään aiempien vuosien tapaan Aurajokivarressa myös käsityöläismarkkinat. Myyntialue sijoittuu Läntiselle Rantakadulle välille Teatterisilta – Kauppiaskatu. Tänä vuonna käsityöläismarkkinat järjestetään neljän päivän ajan (torstai-sunnuntai).

Samaan aikaan Turun Taiteiden yön kanssa järjestetään myös Kalevan kisat. Torstai 13.8. on kisojen avajaispäivä, ja tapahtuma-alue sijoittuu Paavo Nurmen stadionille.

Turun Taiteiden yön ohjelma julkaistaan osoitteessa www.turuntaiteidenyo.com